Etusivu -> Matkailu > Lehdessä julkaistuja matkailuartikkeleita
Thaimaassa 10 vuotta asunut Miika Tourunen taitaa edelleen hyvin maan kielen. Olkapäillä istuu 1-vuotias Mikail-poika.
Toimittaja Markus Majabacka
Matkalaukkulapsen elämä
vaatii sisua ja sopeutumiskykyä
Miika Tourunen, 30, ja Joshua Kaijankoski, 29, ovat entisiä matkalaukkulapsia. Vanhempiensa töiden takia molemmat viettivät vieraassa kulttuurissa suurimman osa lapsuudestaan. Kahden maan kansalaisille ei sopeutuminen Suomeen ollut aivan helppoa ja kivutonta.
Muoti, puhetyyli ja ajankohtaisuus hukassa
Miika Tourusen kymmenvuotinen ulkomaanmatka alkoi jo vuonna 1978 puolentoista vuoden ikäisenä, vanhempien lähdettyä lähetystyöhän Thaimaaseen. Bangkokissa sijaitsevassa Thaimaan Suomalaisessa Koulussa hän suoritti ala-asteen luokat Suomessa suoritettua 3. luokkaa lukuun ottamatta. Bangkokin sisäoppilaitoksessa lähes kaikki lapset viettivät pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan. Koti-ikävä oli välillä kova mutta lohtua ja turvaa toi kuitenkin samanikäisten kavereiden seura. Suomeen Touruset palasivat Thaimaasta vuonna 1990, jolloin Miika aloitti yläasteen opinnot Helsingissä.
- Tavalliset juttujen aiheet olivat minulle täysin vieraita. En esimerkiksi tajunnut, mistä televisio-ohjelmista luokkatoverini keskustelivat. En ymmärtänyt alussa myöskään helsinkiläisten nuorten käyttämää slangia. Joitakin arvosteluja ja haukkumisia jouduin kuulemaan, mutten kuitenkaan joutunut kokemaan syrjintää, Tourunen kertoo.
Suomessa vallitseva vaatemuoti oli myöskin vieras Aasian asukille. Olo oli välillä tukala, kun huomasi omien vaatteiden eroavan muiden nuorten käyttämistä merkkikuteista.
- Sanoisin, että pukeutuminen, puhetyyli ja tieto ajankohtaisista asioista olivat suurimmat ongelmakohdat itselleni.
Thaimaasta Miika Tourunen jäi kaipaamaan ihmisten ystävällisyyttä, hyvää ruokaa, kauniita hiekkarantoja sekä halpoja hintoja. Maassa kahden lapsen perheensä kanssa hän asuisi mielellään lyhyen aikaa, muttei kuitenkaan muuttaisi lopullisesti pois Suomesta.
Puskatapoja ja vanhoja vaatteita
Vuonna 1984 6-vuotias Joshua Kaijankoski muutti vanhempiensa ja kahden siskonsa kanssa pieneen Bololon kaupunkiin Papua-Uudessa-Guineassa. Perheen isän rakentaessa kirkkoja viidakkokyliin, äidin vastuulle jäi lasten kouluttaminen kotona australialaisen kirjekoulun avulla. 4. ja 8. luokat Joshua suoritti Suomessa perheensä lomien aikana.
- Neljännellä luokalla jouduin kokemaan jonkin verran kiusaamista, koska luokkani oppilaat pitivät minua vähän outona ja erilaisena papualaisten puskatapojeni vuoksi. Kahdeksannella luokalla minua pidettiin edelleen vähän erilaisena, mutta kukaan ei kuitenkaan ryttyillyt minulle.
Vuonna 1996 Kaijankosket muuttivat pysyvästi Suomeen. Perheellä ei ollut liikaa rahaa, ja muotivaatteiden sijaan käytetyt vaatteet saivat usein kelvata lapsille.
- Nyt jälkeenpäin kuvia katsellessa huomaa, että farkkuni olivat liian lyhyet ja kengät oudon näköiset. Olin varmasti melkoinen näky koulussa. Nykyisin pyrin välttelemään kirpputoreja, Kaijankoski nauraa.
Papualta entinen viidakkolapsi kertoo kaipaavansa ympärivuotista lämpöä, ruokaa, ihmisiä ja rentoa elämäntyyliä. Oman kansallisen identiteetin määrittäminen on maailmankansalaiselle yllättävän hankalaa.
- En koe olevani suomalainen, kanadalainen, enkä myöskään papualainen. Pikemminkin koen olevani sekoitus niistä kaikista, Joshua Kaijankoski toteaa.
Artikkeli julkaistu: Tenavalehti 3/07
