Hae sivustolta

Etusivu -> Tenavaterveys > Sairaudet, tapaturmat ja mielenterveys


kana.jpgToimittaja Jouko Kiesiläinen
 

Syrjitystä ankanpoikasesta
hehkeäksi Kanaksi


Juontaja ja laulaja Kanan silmät ovat vilkkaat ja lämpimän eloisat. Hän istuu pöydän reunalla heilutellen hieman jalkojaan. Ei uskoisi, että tämä iloisuutta säteilevä ihminen on ollut koulukiusattu.  Kanan koulumuistot eivät ole sokerilla kuorrutettuja.    


- Kiusaaminen alkoi kolmannella luokalla, kun vaihdoin uuteen kouluun. Siellä oli jo omat kaveriporukat muodostuneet, enkä päässyt mihinkään mukaan. Olin myös avoin ja tahdoin esiintyä ja nämä ominaisuudet eivät miellyttäneet kaikkia.  
Kana oli hyvä koulussa. Osan mielestä liiankin hyvä. Nörtin leima iskeytyi otsaan ja hänet jätettiin yksin. Syrjiminen tuotti kipua. Se iskeytyi nyrkin lailla suoraan sydämeen.
- Oli yhtä piinaa mennä kouluun, se oli kauheaa! Ei ketään saisi joutua kiusatuksi, se oli hirveää!

Yliopistossa kuoriutui Kana

Ylä-asteella Kanan onneksi koulun rehtori puuttui kiusaamiseen. Kun kiusaajat olivat lavastaneet hänet syylliseksi erääseen tapahtumaan, otti rehtori Kanan puhutteluun.
- Kun jouduin rehtorin kansliaan, hän kysyi, pitäisikö minut siirtää toiseen luokkaan.  Totesin hänelle, etten ole tehnyt mitään ja kerroin, että minua kiusattiin. Kuultuaan tämän, rehtori tarttui asiaan jämäkällä otteella, mutta kiusaamista tapahtui yhä opettajien selän takana. Vasta kun pääsin lukiosta, olin helpottunut.
Kanan mukaan yliopisto auttoi häntä paljon. Siellä Kana tapasi ystävällisiä ihmisiä, joiden seurassa hän sai olla oma itsenä.
- Siellä ymmärsin, että kaikki ihmiset eivät olleet kateellisia idiootteja. Yliopisto pelasti paljon oikeaa minääni. Voisi sanoa, että yliopistossa kuoriutui Kana.

Kiusaajan kasvot eivät unohdu

Kana ei jäänyt menneisyytensä vangiksi, vaan uskoi itseensä ja menestyi. Kuitenkaan kiusaajien kasvot eivät ole koskaan unohtuneet.
- Kun näkee kadulla jonkun entisen kiusaajan, tulee taas sama ahdistuneisuus, minkä koki koulussa. Puristaa oikein rinnasta, kun muistaa, mitä kaikkea se kaveri on tehnyt.
Kana toteaa napakasti, että kiusaaminen ei ole cool, vaan suoraan sanottuna typerää. Hän huomauttaa, että kiusaamiseen käytetyn ajan voisi käyttää paremminkin, kehittäen vaikka omia taitojaan. Kiusattuihin Kana haluaa valaa toivoa.
- Yrittäkää jaksaa, koska koulunkin jälkeen on elämää! Kana2.jpgKun sen tajuaa, selviää varmasti. Sen jälkeen tapaa ihan uusia ihmisiä ja ne ovat siistejä! Pitää vaan uskoa.
Kanan kertoma on kuin suoraan sadusta Ruma ankanpoikanen. Siinä syrjitystä ja rumana pidetystä ankanpoikasesta kehkeytyi komea joutsen. Tässä tapauksessa syrjitystä ankanpoikasesta kehkeytyi kuitenkin pirteä ja hehkeä Kana.

Artikkeli julkaistu: TENAVAkesä 2007

Tapahtumat

Käyntikohteet

Matkailu

Terveys

Vapaa-aika